MDM Forest tarjoaa myös metsänhoitopalveluita. Oli kyseessäsitten raivaussahatyöt tai moottorisahatyöt, toteuttaa ammattitaitoinenmetsuri ne laadukkaasti ja kilpailukykyisin hinnoin. Raivaussahatöihinja boorilannoituksiin on saatavilla Metka-tukea metsäkeskukselta.Pyydä tarjous eri palveluista.

MDM Forest tarjoaa myös metsänhoitopalveluita. Oli kyseessä sitten raivaussahatyöt tai moottorisahatyöt, toteuttaa ammattitaitoinen metsuri ne laadukkaasti ja kilpailukykyisin hinnoin. Raivaussahatöihin ja boorilannoituksiin on saatavilla Metka-tukea metsäkeskukselta. Pyydä tarjous eri palveluista.

PALVELUT

Heinien polku/niitto istutettujen taimien ympäriltä. Toteutetaan yleensä 1–2 kertaa istutuksen jälkeen reilusti heinittyvillä kasvumailla. Tällä varmistetaan, ettei taimien istutukseen sidottu pääoma mene hukkaan lumen painaessa heinät taimen päälle ja samalla vahingoittaessa niitä.

Varhaisperkaus toteutetaan 4-7 vuoden päästä istutuksesta, tärkeää on tehdä riittävän ajoissa, jotta taimilla on riittävästi tilaa, valoa ja ravinteita. Tällä varmistetaan, että kasvu pysyy hyvänä ja kustannukset alhaisina. Varhaisperkauksessa poistetaan kasvatettavaa puuta haittaava puusto.

Taimikonhoidolla varmistat taimikon hyvän kehityksen järeäksi metsäksi. Hoidetussa taimikossa kilpailu kasvutilasta ja valosta vähenee ja metsätuhoriskit pienenevät.

Taimikonhoito tehdään puuston ollessa 10-15 vuotiasta. Taimikonhoidossa taimikko harvennetaan sopivaan kasvatustiheyteen. Kasvamaan jätetään elinvoimaisimpia ja laadukkaimpia taimia ja säädetään puulajisuhteet kohdalleen.

Nuoren metsän hoito tehdään kohteille, joissa taimikonhoito on jäänyt tekemättä ja puusto on kokonsa puolesta jo nuorta kasvatusmetsää. Havupuita varjostavia lehtipuita poistetaan ja puustoryhmiä harvennetaan. Työ voidaan toki tehdä myös lehtipuiden hyväksi, jos lehtipuun kasvatus on perusteltua.

Ennakkoraivaus tehdään tarvittaessa ja se on suositeltua tehdä pari vuotta ennen harvennusta, jotta raivatut puut kerkeävät painua maata vasten eikä tällöin haittaa hakkuuta. Ennakkoraivauksessa poistetaan lähtökohtaisesti kaikki ainespuuta pienempi puusto pois lukien aukkopaikat. Tämä toimenpide kannattaa aina suorittaa, jos kohde sen vaatii, tällä varmistetaan hakkuun onnistuminen ja hyvä lopputulos.

Jos kasvatuskelvotonta ja uudistamista haittaavaa pienpuustoa on paljon, tehdään ennen maanmuokkausta uudistusalan raivaus. Ainoastaan taimettumista ja metsänviljelyä haittaava alikasvos raivataan. Tämä parantaa maanmuokkauksen onnistumista ja uusien istutettujen taimien kehittyminen turvataan.

Taimien istutus muokattuun maahan. Istutuspalvelu saatavilla, jos asiakas hankkii itse taimet ja toimittaa ne työmaalle.

Boorinpuutos on yleinen vaiva havupuumetsissä, erityisesti kuusikoissa, joka heikentää merkittävästi puuston laatua ja kasvua. Onneksi tähän on nopea ja tehokas apu. Boorilannoitus kannattaa tehdä viipymättä sen jälkeen, kun puutos on havaittu. Toteutamme lannoituksen metsurityönä nestelannoitteella. Vaikutukset ovat huomattavissa jo ensimmäisen kasvukauden aikana.

Tarvitseko metsurin tuntitöihin? Esim. harventamaan pihapalstan metsän nätiksi puistometsäksi? Ota yhteyttä ja kerro tarpeesi.

PYYDÄ TARJOUS

    Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHAlla, ja Googlen Googlen tietosuojakäytäntö ja Googlen palveluehdot sovelletaan.